Mahtavat puitteet tarinalle

Tehtyään pakkolaskun Maahan aikamadot ovat saaneet tyytyä kohtaloonsa ja tottua elämään uudella planeetalla. Ainoa joka näyttää viihtyvän hyvin on Glimma, nuorin aikamadoista. Kun hän löytää maasta vanhan ruukunsirun ja raahaa sen päämajaan, saa aikamatojen elämä Maassa uuden käänteen. Madonreikägeneraattori avaa madonreiän ja heittää Glimman sekä aikamatojen johtajan, Robuksen, aikaan jolloin ruukku on valmistettu. Yhtäkkiä Glimma ja Robus huomaavat olevansa 1300–1400-lukujen vaihteen Siegburgissa Saksassa vailla tietoa miten päästä takaisin omaan kotiinsa ja aikaansa.

Uinuva madonreikägeneraattori. Piirros Elina Terävä.

Ensimmäinen Aikamato-kirja sijoittuu keskiaikaan, 1300–1400-lukujen Itämeren ympäristöön. Tämä tarjoaa huikeat puitteet tarinalle. Siihen aikaan Itämerellä liikkui rikkaassa lastissa olevia kauppa-aluksia ja niitä vaanivia merirosvoja. Oli ritareita sekä keskenään taistelevia kuninkaita ja ruhtinaita, jotka häikäilemättömästi ajoivat omia etujaan. Lisäksi se oli Hansan kauppaliiton kukoistusaikaa.

Meri ja siihen kytköksissä olevat joet ja muut vesistöt yhdistivät Itämeren valtavaksi kauppa-alueeksi. Moni halusi siivun kaupan tuomista rikkauksista, ja mitä isomman palan sai, sen parempi. Vesi ei missään tapauksessa ollut erottava tekijä, vaan erilaiset laivat ja veneet kuljettivat tavaroita ja ihmisiä monin verroin nopeammin vesireittejä pitkin kun olisi ollut mahdollista maanteitä pitkin.

Itämeri yhdisti myös Pohjolan perukat Keski-Eurooppaan. Tämä ilmenee esimerkiksi arkeologisilla kaivauksilla. Suomesta löytyy paljon täysin samanlaista tavaraa kuin muilta Itämeren alueilta. Ja tavaroiden lisäksi liikkuivat tietenkin myös ihmiset sekä erilaiset vaikutteet. Ihmiset eivät olleet niin takapajuisia kuin joskus ehkä luullaan. Suomessakin kuuli 1300–1400-lukujen vaihteessa puhuttavan monia eri kieliä. Hallinnon kieli oli ruotsi ja iso osa rannikon asukkaista oli ruotsinkielisiä. Valtaväestö oli suomenkielisiä ja asui täällä myös saksankielisiä kauppiaita.

Vantaan Mårtensbyn Lillaksesta arkeologisilta kaivauksilta löytynyt kukkohana. Kuva Riina Koivisto.

Moni asia meidän nyky-yhteiskunnassa on perua keskiajalta. Yksi hyvä esimerkki on suomen kielen sana ”hana”. Tästä kertoo esimerkiksi Vantaan Mårtensbyn arkeologisilta kaivauksilta, läheltä aikamatojen päämajaa, löytynyt kukkohana. Ensimmäiset suomalaisten näkemät hanat eivät toki olleet lavuaarinhanoja, joiden avulla peseydyttiin. Ei, ensimmäiset hanat olivat olut- tai viinitynnyreihin työnnettäviä hanoja. Niissä oli usein kukko kuvattuna ja kuinka ollakaan, saksaksi kukko on ”Hane”, josta on johdettu suomenkielen ”hana”. Suomeen kulkeutuneet varhaisimmat hanat näyttävät siis olleen saksalaiskauppiaiden viinitynnyreiden mukana tänne tulleita kukkohanoja.

Aikamadot saavat kokea koko ison ja mahtavan Itämeren kauppa-alueen, kun he kulkeutuvat löytämänsä kannun mukana kaupungista toiseen.  Matkalla he kohtaavat jännittäviä ja vaarallisia tilanteita, eivät vähiten joutuessaan merirosvojen hampaisiin. Glimma ja Robus tapaavat monia saksalaiskauppiaita ja seuraavat kannun matkaa Kölnin lähellä olevasta Siegburgista aina nykyiseen Suomeen, silloiseen Ruotsin Itämaahan saakka. Vantaalla sijaitsevassa Mårtensbyn kylässä kannu menee lopulta rikki ja päätyy maahan ja muuttuu arkeologiseksi löydöksi.

Aikamadot facebookissa: https://www.facebook.com/Aikamadot

Andreas Koivisto