Lähellä Martinlaaksoa, Lillaksen tilalla Mårtensbyssa, asui
1500-luvun alussa nykyisen Vantaan, silloisen Helsingin pitäjän rikkain ja
vaikutusvaltaisin kauppias Jöran Bonde. Jöranilla oli laajat kauppaverkostot ja
hyvät suhteet oman ja naapuripitäjien talonpoikiin, joiden tavaroita hän
kuljetti purjealuksillaan meren yli Tallinnaan myytäväksi. Tallinnaan hän vei
muun muassa puutavaraa, tervaa ja eläimiä. Takaisin hän toi suolaa ja viljaa,
mutta myös ylellisyystavaraa. Näyttääpä hän tuoneen tänne jopa Tallinnan
porvareilta tutuksi tulleen kaakeliuunin omaa taloaan lämmittämään. Kaakeliuuni
Helsingin pitäjässä tuohon aikaan oli jotakin eriskummallista ja modernia, kun
pääosa ihmisistä asui vielä sisään savuttavissa tuvissa.
Sumuisena kevätpäivänä Lillaksen tila näyttää nykyään tällaiselta. Kuva Andreas Koivisto. |
Jöranin kotitila Lillas sijaitsi peltojen keskeltä
kohoavalla kumpareella. Lillas nimettiin Jöranin pojan, Lille-Jöranin mukaan,
joka näyttää nimensä puolesta olleen isäukkoansa lyhyempi. Mikä tilan nimi oli
Jöran vanhemman aikana pysyy arvoituksena. Jöranin suku pysyi alueella
huomattavan kauan ja vasta vuonna 2012 kuoli heidän viimeinen sukulaisensa,
joka asui vain muutaman kilometrin päässä Lillaksesta. Hänen sukunimensä
Lilliander periytyi Lillas-tilan nimestä.
Vantaan kaupunginmuseon arkeologit kaivoivat esille Jöranin
ja hänen sukulaistensa jäämistöä Lillaksella kolmena kenttäkautena
2010-luvulla. 1700-luvun lopulla alkuperäinen tilan paikka oli hylätty ja se
oli päässyt unohtumaan sekä metsittymään. Paikan ympäristö on kuitenkin pysynyt
viime vuodet ahkerassa käytössä, sillä sitä ympäröivillä pelloilla on ollut
mansikkapeltoja joilla on ollut itsepoimintaa. Jöranin jäämistöstä ihmiset ovat
tosin olleet autuaan tietämättömiä aina siihen asti, kunnes arkeologit ilmestyivät
paikalle.
Aluksi tuntui siltä, että myös itse Jöran suhtautui
epäilevästi arkeologeihin. Ensimmäisenä kenttäkautena puhuttiin yleisesti Jöranin
kirouksesta, sillä kaivausporukkaa kohtasi monia odottamattomia vaikeuksia. Ensin
oli kova kuumuus ja kuiva kausi, joka teki työskentelystä savipellolla rankkaa.
Kovettuneita savikokkareita sai hakata hiki otsassa ja työn eteneminen oli
hyvin hidasta. Vihdoin kun pääsimme löytökerroksiin, tulivat sitten
rankkasateet, jotka täyttivät savikuopat vedellä. Tarkempi tutkimus oli
mahdotonta. Sitten olivat mehiläiset. Lillaksella olleiden mehiläiskennojen asukkaat
suhtautuivat myös pidättyvästi tunkeilijoihin ja puolustivat reviiriään, tämän
sai tuta moni arkeologi.
Tällaisen talismaanin avulla arkeologit yrittivät suojata itsensä Jöran Bonden kiroukselta. Kuva Andreas Koivisto. |
Seuraavina kenttäkausina Jöran näyttää kuitenkin
rauhoittuneen ja tottuneen arkeologeihin, sillä mitään fyysisiä traumoja ei
heille enää koitunut. Vielä toisella kenttäkaudella hän kuitenkin muistutti
olemassaolostaan, sillä silloin harmaat seitit peittivät kyläkumpareen puita ja
loivat paikalle aavemaisen tunnelman. Se ei kuitenkaan haitannut kaivamista ja
Jöran paljasti arkeologeille monta kauan kadoksissa ollutta salaisuutta
tilaltaan. Lillakselta saatiinkin kaivettua esiin valtavan hienoja esinelöytöjä
ja massiivisia rakenteita Jöranin ja hänen jälkeläistensä ajalta. Sieltä löytyi
jopa Tallinnalainen penninki 1530-luvulta, joka oli saattanut tippua Jöranin
itsensä taskusta.
Puita ympäröivät harmaat seitit loivat Lillaksen kaivauksien ylle aavemaisen tunnelman. Kuva Andreas Koivisto. |
Monia 1500-lukua vanhempia esineitä ei kuitenkaan löytynyt,
joten arkeologeja jäi askarruttamaan mitä tilalla oli tapahtunut sitä aiemmin. Sen
selvittämisessä saattavat auttaa pienet arkeologeiltakin huomaamatta jääneet
olennot, aikamadot, jotka myös oleskelevat Lillaksella aina silloin tällöin.
Nuorin aikamato, Glimma, löytää Lillakselta yhden harvoista 1300-luvulta
peräisin olevista esineistä. Se on pala Saksassa Kölnin lähellä Siegburgin
pikkukaupungissa valmistetusta kivisavikannusta. Kun hän syöttää sen
aikamatojen päämajassa oleskelevalle madonreikägeneraattorille, avaa tämä
madonreiän Siegburgiin ja kannun valmistusajankohtaan.
Lillaksesta löytynyt Siegburg-kannun pala asetettuna ehjää kannua kuvaavaan piirrokseen. Kuva Pekka J. Heiskanen / Vantaan kaupunginmuseo, piirros Elina Terävä. |
Siegburgista alkaa aikamatojen tarina ruukun perässä läpi
Keski-Euroopan suurten Hansakaupunkien aina takaisin Helsingin pitäjään ja
Lillakselle. Matkan aikana he kokevat seikkailuja ja vaarallisia tilanteita. He
tapaavat muun muassa Jöranin esi-isät ja pelastavat heidät merirosvojen
kynsistä. Samalla selviää mistä Bonde-suvun omaisuus on peräisin ja mistä
johtuu, että arkeologit löytävät niin hienoja tavaroita Lillaksen maan
uumenista. Pitäkää silmät auki, kun Bonden suvun rikkauden salaisuus
paljastetaan ja aikamato-tarina julkaistaan vuonna 2015!
Andreas Koivisto