Tehtyään pakkolaskun Maahan
aikamadot ovat saaneet tyytyä kohtaloonsa ja tottua elämään uudella planeetalla.
Ainoa joka näyttää viihtyvän hyvin on Glimma, nuorin aikamadoista. Kun hän löytää maasta vanhan ruukunsirun
ja raahaa sen päämajaan, saa aikamatojen elämä Maassa uuden käänteen. Madonreikägeneraattori avaa madonreiän ja heittää Glimman sekä aikamatojen johtajan,
Robuksen, aikaan jolloin ruukku on valmistettu. Yhtäkkiä Glimma ja Robus huomaavat
olevansa 1300–1400-lukujen vaihteen Siegburgissa Saksassa vailla tietoa miten päästä takaisin omaan kotiinsa ja
aikaansa.
Uinuva madonreikägeneraattori. Piirros Elina Terävä. |
Ensimmäinen Aikamato-kirja
sijoittuu keskiaikaan, 1300–1400-lukujen Itämeren ympäristöön. Tämä tarjoaa huikeat puitteet
tarinalle. Siihen aikaan Itämerellä liikkui rikkaassa lastissa
olevia kauppa-aluksia ja niitä vaanivia merirosvoja. Oli
ritareita sekä keskenään taistelevia kuninkaita ja ruhtinaita, jotka häikäilemättömästi ajoivat omia etujaan.
Lisäksi se oli Hansan kauppaliiton kukoistusaikaa.
Meri
ja siihen kytköksissä olevat joet ja muut vesistöt yhdistivät Itämeren valtavaksi
kauppa-alueeksi. Moni halusi siivun kaupan tuomista rikkauksista, ja mitä isomman palan sai, sen
parempi. Vesi ei missään tapauksessa ollut
erottava tekijä, vaan erilaiset laivat ja veneet kuljettivat tavaroita ja ihmisiä monin verroin nopeammin
vesireittejä pitkin kun olisi ollut mahdollista maanteitä pitkin.
Itämeri yhdisti myös Pohjolan perukat Keski-Eurooppaan.
Tämä ilmenee esimerkiksi arkeologisilla kaivauksilla. Suomesta löytyy paljon täysin samanlaista tavaraa
kuin muilta Itämeren alueilta. Ja tavaroiden lisäksi liikkuivat tietenkin myös ihmiset sekä erilaiset vaikutteet.
Ihmiset eivät olleet niin takapajuisia kuin joskus ehkä luullaan. Suomessakin
kuuli 1300–1400-lukujen vaihteessa puhuttavan monia eri kieliä. Hallinnon kieli oli
ruotsi ja iso osa rannikon asukkaista oli ruotsinkielisiä. Valtaväestö oli suomenkielisiä ja asui täällä myös saksankielisiä kauppiaita.
Vantaan Mårtensbyn Lillaksesta arkeologisilta kaivauksilta löytynyt kukkohana. Kuva Riina Koivisto. |
Moni
asia meidän nyky-yhteiskunnassa on perua keskiajalta. Yksi hyvä esimerkki on suomen kielen
sana ”hana”. Tästä kertoo esimerkiksi Vantaan Mårtensbyn arkeologisilta
kaivauksilta, läheltä aikamatojen päämajaa, löytynyt kukkohana. Ensimmäiset suomalaisten näkemät hanat eivät toki olleet
lavuaarinhanoja, joiden avulla peseydyttiin. Ei, ensimmäiset hanat olivat olut- tai
viinitynnyreihin työnnettäviä hanoja. Niissä oli usein kukko kuvattuna
ja kuinka ollakaan, saksaksi kukko on ”Hane”, josta on johdettu
suomenkielen ”hana”. Suomeen kulkeutuneet varhaisimmat hanat näyttävät siis olleen
saksalaiskauppiaiden viinitynnyreiden mukana tänne tulleita kukkohanoja.
Aikamadot
saavat kokea koko ison ja mahtavan Itämeren kauppa-alueen, kun he
kulkeutuvat löytämänsä kannun mukana kaupungista toiseen.
Matkalla he kohtaavat jännittäviä ja vaarallisia tilanteita,
eivät vähiten joutuessaan merirosvojen hampaisiin. Glimma ja Robus tapaavat
monia saksalaiskauppiaita ja seuraavat kannun matkaa Kölnin lähellä olevasta Siegburgista aina
nykyiseen Suomeen, silloiseen Ruotsin Itämaahan saakka. Vantaalla
sijaitsevassa Mårtensbyn kylässä kannu menee lopulta rikki
ja päätyy maahan ja muuttuu arkeologiseksi löydöksi.
Aikamadot facebookissa: https://www.facebook.com/Aikamadot
Andreas Koivisto