perjantai 4. elokuuta 2017

Aikamadot tintamareski Helsingan keskiaikapäivälle

Elina askarteli kesän kuluessa hienon tintamareskin, jossa voi esiintyä Glimmana ja Robuksena. Tintamareski tulee olemaan ensimmäistä kertaa esillä lauantaina 12.8.2017 järjestettävällä Helsingan keskiaikapäivällä, jolloin sen löytää Vantaan kaupunginmuseon kojusta. Sen jälkeen tintamareskia nähdään toivon mukaan myös muualla.

Aikamatojen tekijät Elina ja Andreas poseeraavat tintamareskissa Robuksena ja Glimmana. Halukkaat voivat tulla kuvatuttamaan itsensä aikamatona Helsingan keskiaikapäivälle Helsingin pitäjän kirkonkylään 12.8.2017.

Tintamareski on tehty kierrätysmateriaalista. Vaneri, jolle se tehtiin, on 1960-luvulla olympiamitalisti Paavo Nurmen tilaamaa rakennuttamiinsa taloihin. Vuonna 2017 tehtyjen korjaustöiden aikana vaneri päätyi roskalavan kautta uusiokäyttöön. Tintamarteskissa käytetyt maalitkin ovat osittain yli 20 vuotta vanhoja, joten saa nähdä miten ne kestävät käytössä…

Aikamatotintamareskia varten käytetyn vanerin taustalla oli vielä kiinni alkuperäinen tilauslappu, josta selvisi sen tilatun alunperin olympiamitalisti Paavo Nurmen toimesta.

Andreas & Elina

maanantai 8. toukokuuta 2017

Eikö uuniin piilotettu lehmänkallo haissut pahalle? – Aikamatojen aikamatkat Toteemissa

Pääsiäisen tienoilla vedimme Elinan kanssa aikamatotyöpajoja koululaisille Myyrmäen lasten taidetalo Toteemissa. Työpajat olivat tarkoitettu ensi sijassa 2-4 luokkalaisille, mutta paikalla oli myös yksi ykkösluokka. Työpajat etenivät niin, että luokka jaettiin kahtia. Yksi ryhmä sai kuunnella minua, kun puhuin heille paikkakunnan historiasta aikamatojen kertomana. Samaan aikaan toinen ryhmä askarteli omia aikamatoja Elinan kanssa. Puolivälissä 1,5 tuntia kestänyttä työpajaa vaihdettiin osia.

Lapset ovat ihmeellisiä. Olen pitänyt jo useana vuonna kaupungin keskiajasta kertovia kotiseutuoppitunteja vantaalaisissa kouluissa. Joka vuosi minulle esitetään vähintään yksi aiheeseen liittyvä kysymys, johon en osaa suoraan vastata. Nämä kysymykset avaavat aina uusia näkökulmia ja kysymysten vastauksia selvittäessä oppii itsekin aina uutta. Samalla huomaa, että itse pyörii ihan liian usein vain omissa totutuissa ajatuksissa ja on vaikea nähdä niin sanotusti laatikon ulkopuolelle.

Andreas kertoo historiasta aikamatojen näkökulmasta.

Aikamatotyöpajojen aikana tällainen uuden näkökulman avaava kysymys koski rakennusten uuneihin piilotettuja lehmänkalloja. Olin aiemmin kertonut kuinka ihmiset olivat taikauskoisia ja uskoivat uunin perustuksiin piilotetun lehmänkallon tuovan rakennukselle onnea ja pitävän tuholaiseläimiä poissa rakennuksesta. Kysymys kalloon liittyen oli kuitenkin hyvin arkipäiväinen ja käytännöllinen. Eikö se kallo haissut pahalle? Se on kieltämättä hyvä kysymys ja synnyttää heti jatkokysymyksenkin. Missä vaiheessa lehmänkallo on sinne uuniin piilotettu? Onko se laitettu sinne ihan tuoreeltaan, kun päässä on vielä silmät, iho ja aivot? Vai onko odotettu, että se on pelkkää luuta? Mielenkiintoisia kysymyksiä, joita pitää yrittää selvitellä.

Aikamatotyöpajoissa ei kuitenkaan tarvinnut istua koko ajan paikallaan ja kuulla lehmänkalloista, vaan sai myös käyttää kädentaitojaan ja mielikuvitustaan. Elina oli valmistellut lapsille erilaisia aikamatopohjia, joista sai työstää itselleen omia aikamatoja. Lapset ryhtyivätkin yleensä toimeen innoissaan ja työn tuloksena syntyi mitä hienoimpia ja erilaisimpia kavereita ja sukulaisia Aikamadot-kirjassa esiintyville Glimma ja Robus aikamadoille. Joukosta löytyi muun muassa ninjamatoja, sotilasmatoja, ballerinamatoja, kyborgmatoja ja supersankarimatoja.

Elina askarteli perhelauantaina matoja innokkaiden lasten ja heidän vanhempiensa kanssa.

Useimmat koululaiset veivät askartelemansa madot mukanaan kotiin, mutta jotkut jättivät tekeleensä Toteemiin. Toteemiin jätetyt madot laitettiin taidenäyttelyn seinälle kaikkien nähtäväksi ja ihailtavaksi. Samaan aikaan työpajojen kanssa Toteemissa oli nimittäin esillä myös Elinan piirtämät Aikamadot-kirjan alkuperäiskuvat. Lapset viihtyivätkin usein hyvän tovin kuvien luona, kun heitä pyydettiin löytämään kaikista kuvista niissä piileskelevät aikamadot. Samalla he kehuivat ja ihmettelivät usein Elinan piirustustaitoja.

Koululaistyöpajojen päätteeksi järjestimme vielä kaikille avoimen perhelauantain. Sinne saapui kymmenkunta 4-5-vuotiasta lasta vanhempiensa tai isovanhempiensa kanssa. Nähdessäni kuinka nuorta yleisö oli, minua hiukan mietitytti kuinka he jaksaisivat keskittyä aikamatkaan ja kuulla historiasta. Osoittautui, että erinomaisen hyvin! Heille pitämäni esitelmä oli tosin hiukan lyhyempi ja yksinkertaistetumpi versio koululaisille pitämästäni esityksestä, mutta kuitenkin. Aikamatkan jälkeen he jaksoivat vielä innoissaan askarrella matoja Elinan kanssa ja hienoja tuli näistäkin madoista!

Työpajojen tuloksena syntyi kaikennäköisiä uusia hienoja matoja.

Kaiken kaikkiaan aikamatotyöpajoista jäi tosi hyvä mieli. Kaikki sujui oikein hyvin ja yleisökin oli pääsääntöisesti oikein kiinnostunutta. Opettajat ja vanhemmatkin antoivat hyvää palautetta ja kiittelivät kovasti. Ensi syksynä jatkamme taas työpajoja ja silloin järjestämme niitä Toteemin lisäksi Tikkurilassa Pessissä. Siihen mennessä täytynee vaan selvittää miten sen lehmänkallon ja hajun kanssa oikein oli.

Andreas

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Aikamadot kiertueelle

Huhtikuussa aikamadot lähtevät kiertueelle. Avaamme madonreikiä ja viemme kiinnostuneet niiden läpi aikamatkalle muinaisuuteen. Aikamatkat ovat pääasiassa koululuokille, mutta järjestämme myös kaikille avoimen perheaikamatkan.

Ennen näitä aikamatkoja täällä blogissa oli hetken hiljaista. Sinä aikana kirja on ollut jo tovin ulkona markkinoilla ja ilokseni olen saanut siitä paljon positiivista palautetta. Itse olen ollut isyyslomalla ja keskittynyt täysillä nuorimpaan tyttäreemme, joka juuri täytti kaksi vuotta. Hän on juuri aloittamassa päiväkotiuraansa ja minä palaan töihin. Tämän viikon olemme olleet yhdessä tutustumassa päiväkodin arkeen ja kaikki on sujunut oikein hyvin. Vaikka minun täytyy tunnustaa, että on vaikeaa jättää häntä toisen aikuisen hoivaan. Sen verran tiheästi olemme viime aikoina pitäneet seuraa toisillemme…

No, ehkä tämä riittää tästä, palataan taas aikamatoihin, josta tämä blogi oikeasti kertoo. Nyt kun aloitan taas työt, on tarkoitus lähteä aikamatojen kuvittajan Elinan kanssa pienelle kiertueelle matojen kanssa. Pääsiäisen molemmin puoli meillä on tarkoituksena avata madonreikiä Vantaan Myyrmäessä sijaitsevassa lastenkulttuuritalo Toteemissa ja matkustaa Glimman ja Robuksen kanssa niiden läpi.

Madonreikägeneraattori on juuri avannut madonreiän, Glimma ja Robus miettivät minne se johtaa. Piirros Elina Terävä.

Aikamatkoille osallistuu lähinnä 3 ja 4 luokkalaiset koululaiset Vantaan kouluista. Aikamatka kestää 1,5 tuntia ja sen aikana luokka jaetaan kahtia. Yksi puolisko saa minun ja aikamatojen kanssa matkustaa madonreiän läpi eri aikakausiin ja oppia hauskoja yksityiskohtia kotikaupunkinsa historiasta. Luokan toinen puolisko saa samaan aikaan askarrella Elinan kanssa jotakin matomaista, jonka saavat sitten viedä mukanaan. Puolivälissä ryhmät vaihtavat paikkoja, jotta kaikki saavat osallistua molempiin aktiviteetteihin.

Aikamatkat ovat kahdella kielellä ja niihin osallistuu sekä ruotsinkielisiä, että suomenkielisiä luokkia. Kiertue on ollut suosittu, sillä kaikki aikamatkat varattiin saman tien ja moni luokka jäi niistä paitsi. Siksi ensi syksynä on tarkoitus järjestää uusi kiertue. Silloin avaamme Toteemin lisäksi madonreikiä myös Tikkurilaan lasten taidetalo Pessiin.

Mutta järjestämme siis myös perheaikamatkan lauantaina 22 huhtikuuta Toteemissa Myyrmäessä. Tällöin aikamatka on lyhyempi kuin koululaisille ja sen yhteydessä järjestetään myös muuta ohjelmaa. Mutta kyllä silloinkin muutama madonreikä ehditään avaamaan ja matojakin askarrellaan. Joten ottakaa perhe ja ystävät mukaan ja tulkaa ihmettelemään, minne madonreikägeneraattori on tällä kertaa ajatellut vievänsä aikamadot ja kaikki muut kiinnostuneet.

Andreas


Tidsmaskarna ut på turné


I april åker tidsmaskarna ut på turné. Vi öppnar maskhål och för intresserade genom dem på en tidsresa i forntiden. De flesta av tidsresorna ordnas för skolklasser, men vi håller också en familjetidsresa där alla som vill kan delta.

Före det här med tidsresorna var det tyst ett tag här på bloggen. Under den tiden har boken om tidsmaskarna redan hunnit vara ute en tid och jag har till min glädje fått mycket positiv feedback om den. Själv har jag varit pappaledig och koncentrerat mig på vår yngsta dotter, som nyss fyllde två år. Hon skall nu börja på dagis och jag skall tillbaka på jobb. Den här veckan har jag varit med henne och mjuklandat på dagiset och det gick faktiskt riktigt bra. Fast jag måste medge att det är svårt för mig att lämna över henne till någon annan vuxen att skötas. Så pass tätt har jag varit tillsammans med henne den senaste tiden...

Nåja, nog om det här och tillbaka till tidsmaskarna, som den här bloggen ju egentligen handlar om. Nu när jag börjar jobba igen, skall vi med Elina, som ritat tidsmaskbilderna, ut på en liten turné med maskarna. Det blir runt påsk som vi skall öppna maskhål på barnkulturhuset Totem i Myrbacka i Vanda och resa genom det till forna tider tillsammans med Robus och Glimma.

Maskhålsgeneratorn har just öppnat ett nytt maskhål. Glimma och Robus funderar över vart det leder. Bild Elina Terävä.

Det blir främst skolelever i årskurs 3 och 4 i Vanda som får ta del av tidsresorna. En tidsresa räcker 1,5 h och under den delas klasserna på hälft. Den ena halvan får tillsammans med mig och tidsmaskarna resa genom maskhål till olika tider och lära sig roliga fakta om sin hemstads historia. Andra halvan får under tiden pyssla någonting maskaktigt med Elina och ta med sig sina konstverk hem efteråt. Halvvägs in byter vi om, så att alla i klassen får vara med bägge aktiviteterna.

Tidsresorna går på två språk och vi har både svenskspråkiga och finskspråkiga skolklasser på kommande. Turnén har varit populär, för alla tidsresorna bokades genast och det var många klasser som blev utanför. Därför är det meningen att ordna en ny turné nästa höst. Då skall vi förutom i Totem också öppna maskhål i barnkulturhuset Pessi i Dickursby.

Men som sagt ordnar vi också en familjetidsresa. Det blir lördagen den 22 april i Totem i Myrbacka. Tidsresan då är kortare än för skolklasserna och då ordnas också annat program. Men vi hinner nog öppna några maskhål och maskpyssla då också. Så det är bara att ta med familj och vänner och komma och se vart maskhålsgeneratorn den här gången har tänkt föra tidsmaskarna och alla andra intresserade.

Andreas

torstai 23. kesäkuuta 2016

Arvostelu Muinaistutkijan numerossa 2/2016

Aikamadot ja Hansaseikkailu -kirjan arvostelu oli Muinaistutkija -lehden numerossa 2/2016. Sain luvan julkaista arvostelun myös tässä blogissa, joten tässä se tulee:

Harri, Joose ja Saima Jokinen
Anteeksi, mistä pääsee lähimmälle madonreiälle?
Esittelyssä lastenkirja AIKAMADOT Hansaseikkailu –
TIDSMASKARNA Hansaäventyret

Mystinen kolmen jäsenen lukupiiri kokoontuu. Vasemmalle puolelleni asettuu Saima: hamahelmimestari ja ikää ylpeät seitsemän. Oikealle hitusen unelias Joose, lähestyy yhtätoista, tietää kaloista melkein kaiken: kämmenselkään on tussilla kiemuroitu Illuminatin logo. Ja minä: 53-vuotias (ehkä parhaat päivänsä nähnyt) jalkapalloon hurahtanut isä ja valan vannonut lukija. Lasten tuntosarvet terästäytyvät, kun koppaan Andreas Koiviston kirjoittaman ja Elina Terävän kuvittaman AIKAMADOT Hansaseikkailu -kirjan syliini...

Ensin pieni askel ajassa taaksepäin, Vantaalle, noin vajaan puolen tunnin kävelymatkan päähän Vantaankosken juna-asemasta idän suuntaan, jossa pellon keskellä on kasvillisuuden valtaama raukea kumpare. Karttoja tutkimalla ja arkeologisten kaivausten työn tuloksena on paikka tarkentunut tontiksi, missä on sijannut varakkaan kauppiaan Jöran Bonden Lillakseksi kutsuttu kotitila. Jöran Bonden tiedetään käyneen kauppaa Räävelissä, nykyisessä Tallinnassa asti. Lillaksella on asuttu ainakin 1400-luvulta 1800-luvun alkuun, jolloin kumpareelta muutettiin uudelle tontille. Talot purettiin, ja luonto peitti tontin jäljet armeliaasti. Vasta 2000-luvulla kumpare herää uudestaan kertomaan tarinaansa arkeologien toimesta. Lukuisien löytöjen joukossa on mm. erään siegburgilaisen kivisavikannun pala: jonkinlainen aika-avain... ja mitä ihmeellistä on madoissa?
Tarvitaan uusi loikkaus ajassa ja paikassa: Ulkoavaruudessa komeetan ulkomuodon ottanut avaruusalus on hetkellisen madonreikähepulista johtuen joutunut törmäyskurssille sinisen kotiplaneettamme kanssa. Pakkolaskun jälkiseurauksena alus koteloituu maan sisälle ja sen miehistö, aikamadot, perustavat tukikohdan sen ympärille. Vähän niin kuin Minecraftissa, toteaa Saima.

Aikamatojen on toistaiseksi kotiuduttava uudelle planeetalle. Onneksi näillä madoilla on kädet, millä rakentaa maanalaista maailmaansa. Matoja on joka lähtöön, mutta heille on yhteistä, että jokaisella on vyötäröllään joidenkin kammoamat 90-lukulaiset vyölaukut, joista löytyy moneen kiperäänkin tilanteeseen sopivaa härpäkettä tyyliin Batman.

Aikamatojen johtaja on roteva, muhkeaviiksinen Robus. Glimma on aikamadoista nuorin, mutta hän on parhaiten sopeutunut: utelias ja tiedonhaluinen. Glimma on oppinut, että he ovat laskeutuneet Suomeen Vantaalle. Ihmiset, joiksi tämän planeetan asukkaita kutsutaan, eivät madot tunnu onneksi kiinnostavan. Oudoin madoista (?) on madonreikägeneraattori, Jabba the Huttia muistuttava orgaaninen pyöreähkö olento, joka elää jätteillä, mutta on menettänyt ruokahalunsa törmäyksen jälkeen. Madonreikägeneraattori on se, joka operoi madonreikää.

Eräänä päivänä tutkimusretkillään Glimma joutuu rastaan sieppaamaksi ja hädissään kakkaa linnun suuhun (tämä oli lasten mielestä erittäin riemukas kohokohta). Rastas sylkee Glimman suustaan ja mato kaivautuu nopeasti maan sisälle, jossa hän törmää outoon kovaan kappaleeseen. Outo kappale on 600 vuotta vanhan Jacoba-kannun pala ja se saa madonreikägeneraattorin ruokahalun palaamaan. Syötyään sirpaleen, kuin viimeisen palan Fazerin sinistä, se virkistyy sillä seurauksella, että madonreikä aukeaa taas hetkeksi. Paikalla olleet Robus ja Glimma hyppäävät madonreikään ja putkahtavat vuoteen 1400 kivisaviastioiden valmistuspaikalle Siegburgiin.

Seikkailu jatkuu aistivoimaisessa keskiajassa. Kaupungit vilisevät, kuin James Bondissa. Ajoneuvot vaihtuvat härkävankkureista veneisiin, aina koggi-aluksiin. Pahikset, kuten kissa ja vitaaliveljekset asettavat kapuloita rattaisiin. Se miten lopulta käy, kannattaa itse lukea.

- Superhyvä, arkeologiseksi kirjaksi... toteaa Joose.
- Se oltermanni oli vähän kuin Bilbo Reppuli, huomauttaa Saima.

Vähän vielä ihmeteltiin, mikseivät Norda ja Lurkki kirjassa seikkailleetkaan. Arvelimme, että ehkä seuraavassa osassa... Palkkioksi lukurupeamasta, ja koska äiti ei ollut kotona, palkitsimme itsemme terveellisellä jäätelöannos-iltapalalla. Kukin saa nimetä oman luomuksensa. Saima ristii omansa Pinkiksi Taivaaksi. Minä kutsuin luomusta Kerman Kivisaveksi ja Joosen annoksesta tuli Koggien Sota.

PS. Netistä lisää tietoa: www.aikamadot.fi.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Taiteilijahaaveita - Konstnärsdrömmar

En ole vielä ehtinyt saada kovinkaan paljon palautetta Aikamadot -kirjasta. Kun olen kiertänyt kouluja kertomassa keskiajasta, olen kuitenkin lopuksi esitellyt myös aikamatoja. Alakoululaisiin tekee usein suuren vaikutuksen, että olen itse kirjoittanut kirjan. Sitä kunnioitetaan selvästi. Lisäksi lapset kehuvat paljon Elinan kuvituksia ja ihmettelevät miten joku osaa noin hyvin piirtää. Pitää kyllä paikkansa, itsekin sitä ihmettelen. Täällä kotona asuu kuitenkin joku, joka pyrkii samaan. Hän on myös ihaillut kuvia ja eilen hän innostui itsekin piirtämään kuvan Aikamadot -seikkailusta.  Ohessa 6-vuotiaan Sagan versio madonreikägeneraattorista, Glimmasta, Robuksesta ja madonreiästä. Näettekö kumpi on originaali?


Ännu har jag inte hunnit få särskilt mycket feedback för Tidsmask -boken. När jag åkt runt i skolor och pratat om medeltid, har jag i slutet av lektionen också presenterat tidsmaskarna. Det gör ofta ett stort intryck på lågstadiebarn att jag själv skrivit en bok. Det beundrar de helt klart. Dessutom brukar barnen hemskt berömma Elinas bilder och undrar hur någon kan rita så bra som hon gör. Det stämmer nog, det undrar jag själv också. Här hemma har vi ändå någon som strävar efter att bli lika bra. Hon har också beundrat bilderna och igår blev hon så ivrig, att hon bestämde sig för att själv rita sin egen version av en bild från Tidsmask-äventyret. Här ser ni 6-åriga Sagas version på maskhålsgeneratorn, Glimma, Robus och maskhålet. Ser ni vilket som är originalet?




torstai 3. maaliskuuta 2016

Kotisivut valmiit

Vihdoin ovat myös aikamatojen kotisivut valmiit! Verkkosivuilta löytyy perustietoja kirjasta ja kirjan tekijöistä, mutta myös paljon mielenkiintoisia kirjaa täydentäviä asioita. Sivuilla voi esimerkiksi käydä tutustumassa Itämeren ympäristön hansakaupunkeihin tai katsoa minkälaisia arkeologisia löytöjä Lillaksen kaivauksilta oikeasti löytyi.

Kuvakaappaus aikamadot-kotisivujen etusivulta.
 
Kirjassa Elinan kuvitukset ovat täynnä yksityiskohtia. Niissä on paljon asioita, joihin ei välttämättä osaa kiinnittää heti huomiota. Verkkosivuilla selviää muutamia asioita, mitä kannattaa erityisesti etsiä kuvista. Siellä kerrotaan esimerkiksi mikä arkeofyytti oikein on ja missä kirjan sivuilla sellaisia esiintyy.

Aikamadot-sivuilta löytyy myös otusgalleria, jonka kautta voi tutustua kirjan päähenkilöihin. Galleria raottaa hiukan myös salaperäisen Lurkin henkilöllisyyttä. Käykäähän itse katsomassa sivuja! Ne löytyvät osoitteesta www.aikamadot.fi

tiistai 1. joulukuuta 2015

Kirja ilmestyy!/Boken kommer ut!


Tänään, ensimmäisen kalenteriluukun avaamisen yhteydessä, pikkutonttu kuiskasi korvaani, että Aikamadot-kirja ilmestyy ensi viikon maanantaina, 7.12.2015. Kirja ehtii siis hyvin mukaan pukinkonttiin. Samalla on valmistumassa myös Aikamadot-verkkosivusto. Sivuilta löytyy muun muassa kirjaa täydentävää tietoa ja hiukan matojen ja muiden kirjan otusten taustoja. Kirjaa voi tiedustella esimerkiksi suoraan kirjoittajalta Andreakselta (andreas.koivisto(ät)wippies.fi, puh. 040 704 2177).

Verkkosivuista ilmoitan vielä erikseen kun ne ovat valmiit.


Idag, lagom till öppnandet av den första julkalendersluckan, viskade en liten tomte i mitt öra att Tidsmaskarna-boken kommer att publiceras nästa måndag, 7.12.2015. Boken hinner med andra ord väl med i julgubbens säck. I samma veva håller också Tidsmaskarna-websidorna på bli färdiga. På dem kan man bland annat läsa om sådant som inte rymdes med i boken och lite om maskarnas och bokens andra varelsers bakgrund. Om någon är intresserad av att köpa boken, kan hen till exempel höra sig för med författaren Andreas (andreas.koivisto(ät)wippies.fi, tel. 040 704 2177).

Om websidorna meddelar jag ännu skilt när de blir färdiga.


Andreas

perjantai 13. marraskuuta 2015

Tidsmaskarna och Hansa-äventyret – äventyrlig faktabok för barn

Ett konstigt rymdskepp krockar med Jorden. Dess besättning består av mycket framstående maskliknande varelser, som kallas tidsmaskar. Tidsmaskarna kan öppna maskhål och resa genom dem i tiden. De råkar ut för äventyr i olika historiska tidsperioder.


I boken Tidsmaskarna och Hansa-äventyret, får läsaren bekanta sig med det medeltida Europa. Där styrde Hansans köpmän och på Östersjön fick man se upp för sjörövare. Med hjälp av saga och äventyr får läsaren bekanta sig med det förflutna.




Även om bokens huvudpersoner är påhittade varelser, bygger boken på arkeologisk och historisk forskning runt 1300- och 1400-talens Östersjötrakt. Boken grundar sig på ett äkta arkeologiskt fynd. Läsaren får följa med fyndets olika skeden, allt från att det tillverkas till att det blir ett arkeologiskt fynd.


Författaren och illustratören är bägge erfarna arkeologer, som har jobbat med fältarbete i många år. Fyndet, skärvan av en Jacoba-kanna från slutet av 1300-talet, som har huvudrollen i boken, har hittats på författaren Andreas Koivistos egna utgrävningar i Vanda. 




Bokens författare Andreas Koivisto har allt sedan början av sin studietid drömt om att skriva en barnbok. Nu när han har tre egna döttrar och mycket arkeologisk erfarenhet, har han med hjälp av Tidsmaskarna äntligen förverkligat denna dröm.

Tidsmaskarna-äventyrets detaljrika och fina bilder är ritade av arkeolog Elina Terävä. Elina är en mycket skicklig illustratör och före hon började studera arkeologi gick hon i konstgymansium. Hennes mamma har gjort sagoillustrationer för barntidningar och Elina har själv också velat följa i sin mammas fotspår på den punkten.

Boken publiceras på både finska och svenska i samma upplaga. Boken är en så kallad vändbok, där språket byts genom att vända på boken. Bokens huvudsakliga målgrupp är barn i åldern 5-12 år. Boken passar också som alternativt läromedel under skolans historietimmar.

Aikamadot ja Hansaseikkailu – lasten seikkailullinen tietokirja

Maahan törmää outo avaruusalus, jonka miehistönä on hyvin edistyksellisiä madonkaltaisia olentoja, joita kutsutaan aikamadoiksi. Aikamadot ovat madonreikien läpi ajassa matkustavia pieniä otuksia, jotka seikkailevat eri historiallisissa aikakausissa.

Aikamadot ja Hansa-seikkailu -kirjassa lukija pääsee tutustumaan keskiaikaiseen Eurooppaan, jota hallitsivat Hansa-kauppiaat ja Itämerellä liikkuvat merirosvot. Kirja tutustuttaa lukijan historiaan ja menneeseen sadun ja seikkailun lomassa.



Vaikka kirjan päähenkilöt ovat kuvitteellisia olentoja, perustuu sen tiedot 1300–1400-lukujen Itämeren ympäristöä koskevien historiallisten ja arkeologisten tutkimustulosten ympärille. Kirjan lähtökohtana on aito kaivauksilta löytynyt arkeologinen esine, jonka elinkaarta seurataan esineen valmistumisajankohdasta aina sen päättymiseen arkeologiseksi löydöksi.

Kirjailija ja kuvittaja ovat molemmat kokeneita arkeologeja, jotka ovat työskennelleet useita vuosia kenttähommissa. Kirjan pääosassa oleva 1300-luvun lopun Jacoba-kannun sirpale on löytynyt kirjailija Andreas Koiviston itsensä johtamilta kaivauksilta Vantaalla.



Kirjan tekijä Andreas Koivisto on opiskeluaikojensa alusta unelmoinut lastenkirjan kirjoittamisesta. Nyt kun hänellä on jo kolme omaa tytärtä ja paljon alan kokemusta, hän on Aikamatojen myötä vihdoin toteuttanut unelmansa.

Aikamato-seikkailun yksityiskohtaiset ja upeat kuvat ovat arkeologi Elina Terävän käsialaa. Elina on taitava piirtäjä ja kävi ennen arkeologian opintoja taidelukiota. Hänen äitinsä on tehnyt satukuvituksia lastenlehtiin ja Elina on myös itse haaveillut lastenkirjojen kuvittamisesta.

Kirja julkaistaan suomeksi ja ruotsiksi samassa painoksessa. Kirja on ns. kääntökirja, jossa kieli vaihtuu kirjan kädessään kääntämällä. Kirjan pääkohderyhmä ovat 5-12-vuotiaat lapset. Kirja soveltuu myös vaihtoehtoiseksi koulujen oppimateriaaliksi historiatunneille. 

perjantai 4. syyskuuta 2015

Östersjö-äventyr på svenska

Nu när boken är nästan tryckfärdig, kan jag avslöja att Tidsmaskarna utkommer även på svenska. Det blir en tvåspråkig vändbok där finskan läses från ena sidan och svenskan på andra. Jag har från början arbetat med boken parallellt på båda språken. För mig är tvåspråkigheten viktig och jag försöker hålla den levande i det mesta jag gör.

Tidsmaskarnas logo är gjord av grafikern Marco Hannula.
Tvåspråkighet passar bra för Tidsmaskarna, för Finland var precis som nu, även på medeltiden tvåspråkigt. I början av medeltiden kom det svenska nybyggare till de finska kusterna där de började bygga byar och blanda sig med den finskspråkiga ursprungsbefolkningen. Svenskarna knöt de finska områdena till den svenska kronan genom att bygga vägar och bilda socknar där alla invånarna måste gå till sockenkyrkan varje söndag för att lyssna på gudstjänst och höra statsmaktens kungörelser. Finland kallades då Sveriges Österland.

I och med svenskarna började de finska områdena också kartläggas och i samband med det antecknades även platsnamn på kartorna. På många ställen kan man se att det ligger finska ortnamn i grunden. Dem har svenska kartläggare försökt anteckna med både bättre och sämre framgång. Ett roligt exempel är Lammträsk. Träsket ligger rätt nära Jöran Bondes hemgård Lillas, som har en central roll i Tidsmask-äventyret. Träsk är på finska ”lampi”. Där har den svenska skrivaren troligen frågat en infödd finsk bybo vad träsket heter och han har helt enkelt svarat ”lampi” och svensken har antecknat det som Lammträsk, alltså Lampiträsk. Senare har träskets namn förfinskats från det svenska namnet till ”Lammaslampi” (lammas är finska och betyder lamm). Egentligen skulle man alltså kunna säga att träsket nuförtiden heter Träskträsket på finska och just så borde det heta på svenska.

På den här kartan över Tavastbys fiskevatten från år 1846 kan man se Lamb Träsket, som den svenska skrivaren fått höra namnet på av en av de tavastländska bönderna som levde i trakten då svenskarna kom dit under medeltiden. Han berättade på begäran för svensken att det är en "lampi", som betyder träsk på finska. Och så fick träsket heta här framöver. Karta Riksarkivet i Helsingfors.

Utöver de officiella språken talar man nuförtiden långt över hundra språk i Finland. Riktigt så många språk kanske man inte hörde här på medeltiden, men redan då kunde en vanlig bybo i Helsinge, dåtida Vanda och Helsingfors, lätt komma i kontakt med ett tiotal språk utan att åka hemskt långt bort från sin hemgård. Tack vare Hansanätverket var nämligen hela Östersjöregionen mångkulturell redan då.

I de finska städerna och i estniska Tallinn, eller Reval som det kallades förut, kunde man säkert lätt höra språk som tyska, svenska, finska, estniska och ryska. Och om man beaktar alla utländska handelsfartyg och deras besättningar, kan man lägga till ytterligare ett stort antal språk som talades runt Östersjön. Och alla kom från olika kulturer med sina egna vanor.

Ett av de viktigaste handelsspråken var tyska och i de svenska städerna rörde sig många tyskspråkiga handelsmän, så även i Österlandet. Även här kan jag berätta ett roligt och konkret exempel på tyskans inverkan på det finska språket. På de arkeologiska utgrävningarna på Jöran Bondes Lillas gård hittades en tuppformad kran som man kunnat sätta in i en vintunna. Från detta föremål kommer finska språkets ord för kran, nämligen ”hana”. Det är ett lån från tyskans ord för tupp, ”Hane”.

I de flesta språken finns det en stor mängd låneord, som lånats till dem via kontakter med andra kulturer. Språken och kulturerna har formats under en mycket lång tid och berikats av varandra. I Finland har till exempel svenskan och finskan gått hand i hand i långt över 500 år. Tack vare svenskarna ser också finska språket ut som det gör idag. Om inte svenskarna bildat en adminstrativ helhet av sitt Österland, skulle det sannolikt finnas två olika finska språk. Det ena skulle härstamma från en västlig dialekt som talades i Egentliga Finland och det andra från en östlig dialekt som talades i de karelska områdena i öst.

Språken är en rikedom. Genom att lära sig andra språk, har människor kunnat kommunicera lättare med varandra och även förstå varandra bättre och därmed kunna undvika konflikter. I Finland där det levt svenskar och finnar sida vid sida, har många säkert lärt sig den andras språk, men det har också behövts tolkar mellan parterna. Det finns det också kvarlevor av i namnskicket i Vanda, där det bredvid Kyrkoby finns en by som heter Tolkby, där socknens tolk bott under medeltiden. I Finland verkar svenskar och finnar ha levt sida vid sida fredligt och även blandats ihop sinsemellan. Finlandssvenskarna har under århundradenas lopp också bildat sig en stark egen finsk identitet och skulle inte mera kunna identifiera sig som svenskar.

Den första utgåvan av Tidsmaskarna kommer alltså parallellt på både finska och svenska i samma bok. Och vem vet, kanske den i något skede i framtiden kommer att översättas till också andra språk som talas i Östersjöregionen. Det är ju inget man kan förutspå, men hoppas kan man alltid.


Andreas Koivisto

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Aikamadot Lillaksella


Juuri ennen kesälomia saatiin aikamato-kirjan aineisto kasaan. Loppu on nyt taittajan käsissä ja syksyllä saadaan varmasti tämä seikkailupohjainen lasten tietokirja keskiajasta markkinoillekin. Koska aikamatokirjan juonen innoittajana toimi Jöran Bonde ja vetämäni kaivaukset hänen kotitilallaan Lillaksella, ajattelin palata sinne vielä hetkeksi.

Jöranin jälkeläiset asuivat Lillaksella aina keskiajalta 1700-1800-lukujen vaihteeseen saakka. Sitten tila muutti uudelle paikalle parin kilometrin päähän ja Lillaksen kumpare vaipui unohduksiin. Se löytyi uudelleen vasta 2000-luvun alussa kun arkeologit löysivät sen vanhoja karttoja tarkastelemalla.

On kutkuttavaa ajatella, että nykyisin vaatimattoman näköisellä maakummulla, joka sijaitsee keskellä mansikkaviljelmää, on joskus sijainnut pitäjän rikkaimman ja merkittävimmän kauppiaan kotitila. Aika ja luonto ovat ihmeellisiä, sillä he valtaavat kyllä alueen heti kun ihminen jättää sen. Aluskasvillisuus, puut ja pensaat valtasivat varmasti Lillaksenkin heti kun Jöranin jälkeläiset muuttivat sieltä pois.

Lillaksen kulttuurikerrokset ulottuivat syvälle maan alle. Tässä kaivetaan esille Jöran Bonden kellaria. Kuva Andreas Koivisto/Vantaan kaupunginmuseo.

Lillas ei ollut tutkimuskohteena helpoin kaikista. Onneksi meillä oli kuitenkin kokonaiset kolme vuotta aikaa tutkia kohdetta ja saimme rauhassa miettiä ja tarkoin pohtia mitä halusimme tutkia. Jos tilanne olisi ollut toinen, voisi kuvamme Jöranin kotitilasta olla aika erilainen ja epäilemättä paljon epätäydellisempi kun nyt.

Aikaisemmassa blogitekstissä kirjoitinkin jo Jöranin kirouksesta, jonka seurauksena tutkimustyömme vaikeutui ensimmäisenä kesänä. Kärsimme kuivuudesta, tulvista, mehiläisistä ja koko kaivausporukan kiertäneestä flunssaepidemiasta. Seuraavana vuonna vitsaukset helpottivat. Silloin päänvaivaa aiheutti Lillaksen monimuotoiset ja paksut maakerrokset. Viimeistään silloin huomasimme, että paikalla oli todellakin sijainnut aikansa merkittävä maatila. Löydöt, rakenteet ja kerroksien paksuudet olivat aivan eri luokkaa kun aikaisemmin tutkimillamme kylätonteilla.

Viime aikoina olen kuitenkin ruvennut epäilemään oliko se tosissaan Jöranin aave, joka meitä ensimmäisenä vuonna Lillaksessa yritti pelotella. Nykyään alan melkein kallistumaan siihen suuntaan, että meidän kuvioita yrittivät sotkea aikamadot. Ehkä olimme pääsemässä liian lähelle heidän päämajaansa ja heidän piti keksiä keinoja viedä huomiomme muualle siitä.

Aikamatojen päämaja jossakin Lillaksen uumenissa. Huomatkaa kaikki vanhat esineet matojen kaivamien käytävien ympärillä. Ja tunnistatteko maan pinnalla kasvavat arkeofyytit? Piirros Elina Terävä.

Oli miten oli, me emme onneksi osuneet heidän tukikohtaansa, vaan se on varmaan vieläkin siellä jossakin maan uumenissa ihan ehjänä. Kaivausalueemme ja kuoppamme ovatkin kaivausten jälkeen täytetty eikä kukaan ole lähiaikoina kajoamassa Lillaksen maakerroksiin. Siitä pitää huolta osaltaan myös Lillaksen ympärillä mansikoita kasvattava viljelijä. Hän kulkee usein ympäri tilaa haulikko selässä, sillä hän yrittää suojella mansikoitaan niitä himoitsevilta linnuilta. Mutta haulikko pitää myös muut epätoivotut vieraat poissa Lillakselta ja takaavat aikamadoille rauhan. He saavat olla rauhassa päämajassaan ja miettiä miten saisivat jälleen madonreikägeneraattorin toimimaan ja löytäisivät keinon päästä takaisin kotiplaneetalleen.

Andreas Koivisto

perjantai 29. toukokuuta 2015

Madot heräävät henkiin

Nyt työ aikamatojen parissa on jo pitkällä kun kirjan kuvat ovat valmistuneet!

Madoille kehitetään muotoa ja väriä. Oikean sävyn etsiminen ei ollutkaan niin helppoa...

Elina Terävä on herättänyt aikamadot henkiin kun hän on siirtänyt ne tekstiriveiltä kuviin. Elina on myös arkeologi, mutta samalla taitava piirtäjä, joka on käynyt muun muassa taidelukion. Tämä yhdistelmä on osoittautunut erittäin toimivaksi, kun hän on rakentanut muinaismaisemia matojen ympärille ja piilottanut kuviin vanhoja, arkeologisilta kaivauksilta tuttuja esineitä. Historian ja arkeologian tuntemus takaavat sen, että kirjan kuvat peilaavat mahdollisimman hyvin sitä, mitä tunnemme keskiajan maailmasta. Elina on tehnyt valtavan työn piirtäessään yli 20 kuvaa kirjaa varten. Ja työ on kannattanut, sillä jälki on upea!

Valmiit piirrokset selattavana.


Miten tästä eteenpäin? Kuvat skannataan ja lähetetään sitten taittajalle. Samalla tarkistan itse, että teksti synkkaa kuvien kanssa ja annan vielä loppusilauksen kirjoitusasulle. Sen jälkeen taittaja voi jo ruveta sommittelemaan yhteen tekstiä ja kuvia. Nähtäväksi jää minkälaisella aikataululla työ etenee. Optimistina ajattelen, että kirja voisi ilmestyä jo syksyllä. Katsotaan miten käy…

torstai 11. joulukuuta 2014

Bonde-suvun rikkauksien jäljillä

Lähellä Martinlaaksoa, Lillaksen tilalla Mårtensbyssa, asui 1500-luvun alussa nykyisen Vantaan, silloisen Helsingin pitäjän rikkain ja vaikutusvaltaisin kauppias Jöran Bonde. Jöranilla oli laajat kauppaverkostot ja hyvät suhteet oman ja naapuripitäjien talonpoikiin, joiden tavaroita hän kuljetti purjealuksillaan meren yli Tallinnaan myytäväksi. Tallinnaan hän vei muun muassa puutavaraa, tervaa ja eläimiä. Takaisin hän toi suolaa ja viljaa, mutta myös ylellisyystavaraa. Näyttääpä hän tuoneen tänne jopa Tallinnan porvareilta tutuksi tulleen kaakeliuunin omaa taloaan lämmittämään. Kaakeliuuni Helsingin pitäjässä tuohon aikaan oli jotakin eriskummallista ja modernia, kun pääosa ihmisistä asui vielä sisään savuttavissa tuvissa.

Sumuisena kevätpäivänä Lillaksen tila näyttää nykyään tällaiselta. Kuva Andreas Koivisto.
Jöranin kotitila Lillas sijaitsi peltojen keskeltä kohoavalla kumpareella. Lillas nimettiin Jöranin pojan, Lille-Jöranin mukaan, joka näyttää nimensä puolesta olleen isäukkoansa lyhyempi. Mikä tilan nimi oli Jöran vanhemman aikana pysyy arvoituksena. Jöranin suku pysyi alueella huomattavan kauan ja vasta vuonna 2012 kuoli heidän viimeinen sukulaisensa, joka asui vain muutaman kilometrin päässä Lillaksesta. Hänen sukunimensä Lilliander periytyi Lillas-tilan nimestä.

Vantaan kaupunginmuseon arkeologit kaivoivat esille Jöranin ja hänen sukulaistensa jäämistöä Lillaksella kolmena kenttäkautena 2010-luvulla. 1700-luvun lopulla alkuperäinen tilan paikka oli hylätty ja se oli päässyt unohtumaan sekä metsittymään. Paikan ympäristö on kuitenkin pysynyt viime vuodet ahkerassa käytössä, sillä sitä ympäröivillä pelloilla on ollut mansikkapeltoja joilla on ollut itsepoimintaa. Jöranin jäämistöstä ihmiset ovat tosin olleet autuaan tietämättömiä aina siihen asti, kunnes arkeologit ilmestyivät paikalle.

Aluksi tuntui siltä, että myös itse Jöran suhtautui epäilevästi arkeologeihin. Ensimmäisenä kenttäkautena puhuttiin yleisesti Jöranin kirouksesta, sillä kaivausporukkaa kohtasi monia odottamattomia vaikeuksia. Ensin oli kova kuumuus ja kuiva kausi, joka teki työskentelystä savipellolla rankkaa. Kovettuneita savikokkareita sai hakata hiki otsassa ja työn eteneminen oli hyvin hidasta. Vihdoin kun pääsimme löytökerroksiin, tulivat sitten rankkasateet, jotka täyttivät savikuopat vedellä. Tarkempi tutkimus oli mahdotonta. Sitten olivat mehiläiset. Lillaksella olleiden mehiläiskennojen asukkaat suhtautuivat myös pidättyvästi tunkeilijoihin ja puolustivat reviiriään, tämän sai tuta moni arkeologi.

Tällaisen talismaanin avulla arkeologit yrittivät suojata itsensä Jöran Bonden kiroukselta. Kuva Andreas Koivisto.
Seuraavina kenttäkausina Jöran näyttää kuitenkin rauhoittuneen ja tottuneen arkeologeihin, sillä mitään fyysisiä traumoja ei heille enää koitunut. Vielä toisella kenttäkaudella hän kuitenkin muistutti olemassaolostaan, sillä silloin harmaat seitit peittivät kyläkumpareen puita ja loivat paikalle aavemaisen tunnelman. Se ei kuitenkaan haitannut kaivamista ja Jöran paljasti arkeologeille monta kauan kadoksissa ollutta salaisuutta tilaltaan. Lillakselta saatiinkin kaivettua esiin valtavan hienoja esinelöytöjä ja massiivisia rakenteita Jöranin ja hänen jälkeläistensä ajalta. Sieltä löytyi jopa Tallinnalainen penninki 1530-luvulta, joka oli saattanut tippua Jöranin itsensä taskusta.

Puita ympäröivät harmaat seitit loivat Lillaksen kaivauksien ylle aavemaisen tunnelman. Kuva Andreas Koivisto.
Monia 1500-lukua vanhempia esineitä ei kuitenkaan löytynyt, joten arkeologeja jäi askarruttamaan mitä tilalla oli tapahtunut sitä aiemmin. Sen selvittämisessä saattavat auttaa pienet arkeologeiltakin huomaamatta jääneet olennot, aikamadot, jotka myös oleskelevat Lillaksella aina silloin tällöin. Nuorin aikamato, Glimma, löytää Lillakselta yhden harvoista 1300-luvulta peräisin olevista esineistä. Se on pala Saksassa Kölnin lähellä Siegburgin pikkukaupungissa valmistetusta kivisavikannusta. Kun hän syöttää sen aikamatojen päämajassa oleskelevalle madonreikägeneraattorille, avaa tämä madonreiän Siegburgiin ja kannun valmistusajankohtaan.

Lillaksesta löytynyt Siegburg-kannun pala asetettuna ehjää kannua kuvaavaan piirrokseen. Kuva Pekka J. Heiskanen / Vantaan kaupunginmuseo, piirros Elina Terävä.
Siegburgista alkaa aikamatojen tarina ruukun perässä läpi Keski-Euroopan suurten Hansakaupunkien aina takaisin Helsingin pitäjään ja Lillakselle. Matkan aikana he kokevat seikkailuja ja vaarallisia tilanteita. He tapaavat muun muassa Jöranin esi-isät ja pelastavat heidät merirosvojen kynsistä. Samalla selviää mistä Bonde-suvun omaisuus on peräisin ja mistä johtuu, että arkeologit löytävät niin hienoja tavaroita Lillaksen maan uumenista. Pitäkää silmät auki, kun Bonden suvun rikkauden salaisuus paljastetaan ja aikamato-tarina julkaistaan vuonna 2015!

Andreas Koivisto